Opiskelijoiden mielenterveyspäivä – Sinä olet #AvunArvoinen

22.04.2021

Olen tehnyt työtä ihmisten auttamisen parissa vuodesta 2001 saakka ja olen huomannut meissä ihmisissä yhteisiä piirteitä, jotka koskettavat meistä jokaista huolimatta siitä, minkä ikäisiä olemme, mitä työtä teemme, millaisessa ympäristössä olemme kasvaneet tai miltä ulkoisesti näytämme. Yksi näistä yhteisistä piirteistä on avun antaminen ja avun pyytäminen. Meissä on sisäänrakennettuna ihana ominaisuus, joka saa meidät nauttimaan ja iloitsemaan voidessamme auttaa toista ihmistä. Joskus tämä sisäänrakennettu ominaisuus piiloutuu kiireen, kärsimyksen tai kokemiemme vastoinkäymisten taakse. Yhtä perustavanlaatuinen ominaisuus on avun tarve. Jos kukaan ei huolehtisi meistä ja auttaisi meitä, kun synnymme, päättyisi elämämme varsin nopeasti. Tämä tarve ei katoa mihinkään, kun kasvamme aikuisiksi, mutta vuosien saatossa monen kynnys pyytää apua voi nousta todella korkealle. Sitten sinnittelemme, piilottelemme kipujamme emmekä tiedä itsekään, toivommeko enemmän sitä, että joku näkisi avun tarpeemme ja kysyisi vai sitä, että kukaan ei näe, saati kysy tai sano yhtään mitään.


Olemme kaikki avun arvoisia ja tästä huolimatta avun pyytämisessä ja avun saamisessa voi tulla vastaan hidasteita ja esteitä. Ne voivat johtua monesta syystä. Voi olla esimerkiksi epävarmuutta siitä, mistä ja keneltä apua voi pyytää ja miten apua voi pyytää. Ei ehkä olla ihan varmoja, mihin kaikkeen apua voi pyytää tai jos on pitkään sinnitellyt yksin, ei uskalla edes unelmoida, että apua olisi saatavilla. Esteitä voi aiheuttaa myös kokemus itsestä ja omasta arvokkuudesta. Ei ehkä koeta olevamme avun arvoisia, vähättelemme ongelmiamme, häpeämme itseämme tai emme tunnista tai osaa pukea sanoiksi ongelmaamme.

Myös kuluneen poikkeusvuoden aikana on monella herännyt huoli omasta tai läheisen hyvinvoinnista. On saattanut nousta pintaan jotakin sellaista, jota ei ole aiemmin huomannut. Ehkä huomaa olevansa normaalia ärtyneempi, vihaisempi, kyynisempi, väsyneempi. Ehkä tiedostaa, ettei kaikki ole kohdillaan. Ja samalla saattaa pohtia, että eihän tässä kuitenkaan ole mitään valtavan isoa tragediaa tapahtunut, ei mitään niin pahaa yksittäistä tapahtumaa, etteikö tästä nyt selviäisi. Haluan muistuttaa, että pahalta voi tuntua jonkin tapahtumisen sijaan myös se, että ei tapahdu: sinua ei kohdata, sinua ei huomata, sinulla ei ole voimia yrittää, päivät kuluvat samana harmaana filminauhana. 


Ajatukseni johdatti tämän aiheen ympärille jokavuotinen Opiskelijoiden mielenterveyspäivä, jonka teemana tänä vuonna on osallisuus ja oikeus apuun. Teeman tärkeä sanoma on se, ettei huolien kanssa tarvitse jäädä yksin, vaan apua on saatavilla. #AvunArvoinen- kampanjan myötä halutaan tuoda esiin avuntarjoamisen monia muotoja ja kannustaa hakemaan apua silloin, kun tuntee sitä tarvitsevansa. Vaihdoin ajatuksia opiskelijan arjesta Savonia-ammattikorkeakoulussa restonomiksi opiskelevan Teo Karvosen kanssa. Teo kuvaa itseään sarjainnostujaksi, joka rakastaa ihmisiä ja verkostoitumista. Hänelle opiskelu on paljon muutakin kuin opiskeluihin liittyviä deadlineja, tehtäviä ja luentoja. Opiskelu on Teolle myös tapahtumia, bileitä, aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Näiden vähentyessä ja peruuntuessa vahva tuki on löytynyt yleisesti molemminpuolisista keskusteluista ja tuesta kavereiden kesken. Teo lähettää kiitoksensa myös opettajalleen, joka kuuli opiskelijoiden avuntarpeen ja järjesti vapaamuotoisia keskusteluhetkiä opiskelijoiden kesken verkossa. Keskustelut koskevat ihan kaikkia aiheita taivaan ja maan väliltä.

"Kun multa on kysytty, että miten jaksan ja muuta, niin tajuan sen aidon kuuntelun ja läsnäolon olevan niin merkittävässä osassa koronan keskellä. Auttaminen ja autetuksi tuleminen tuntuu hyvältä. Se, että huomaa omien fiilisten olevan sallittuja eikä niistä syytetä tai kehoteta vaan jaksamaan, luo uskoa ihmisiin ja hyviin ystäviin", summaa Teo ja jatkaa: "Mielestäni tärkeimpiä tekijöitä siihen, että opiskelija voi hyvin, on ennen kaikkea se, että kuunnellaan aidosti ja kysytään myös. Ihan perinteiset miten menee ja halu ymmärtää toisen ihmisen tilannetta auttaa jo paljon. Ihmeitä ja ratkaisukeskeistä touhua ei minun mielestäni tarvitse olla, koska se saattaa stressata ja ärsyttää. Joskus on kiva vain avautua ja kertoa, että joku kurssi pännii, eikä siihen tarvitse hakea aina ratkaisua. Joskus pitäs saada v*tuttaa ja ahdistaa ja surra se fiilis jonkun kanssa läpi ilman, että tullaan heti antamaan ohjeita, miten pitäis ehkä tehdä." 


Auttamisessa keskeistä on läsnäolo ja lämmin syli sitä kaipaavalle. Tätä meistä jokainen voimme toinen toisillemme tarjota. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä toisen hoitajaksi tai ottaa kantaakseen enempää, kuin jaksaa kantaa. Jos sinä tai läheisesi tarvitsette ammattilaisen apua, sitä on saatavilla, sen pyytäminen on tavallista ja yksi parhaista asioista, mitä itselleen tai läheiselleen voi tehdä.

Myös minä autan mielelläni sinua. Valmennuskokonaisuuteni sopivat myös työyhteisöjen erilaisiin tarpeisiin, niin yhdelle henkilölle kuin ryhmille.

Lämmöllä, Anne