Elämäntehtävänä tasa-arvo

17.03.2021

Tämä on kertomus siitä, miten nuoresta naisesta kasvoi feministi, joka ei pelkää puolustaa itseään, muita tai tasa-arvoa. Blogivieraani kirjoittaa aiheesta, koska hän tiedostaa, että yhteiskunta tarvitsee enemmän tasa-arvoa päästäkseen kehityksessä eteenpäin.


"Olen syntynyt 90-luvun puolessa välissä, ja kasvanut 2000-luvun puolella. Kasvoin isossa ja naisvaltaisessa perheessä, joka oli aikanaan jo epätyypillinen. Kasvoin seuraten vanhempiani poikkeuksellisen tasa-arvoista suhdetta. Isä tarjosi meille lapsille miehen malliksi henkilön, joka siivoaa, laittaa ruokaa ja hoitaa lapsia. Äiti taas esitteli naisen, joka ei uhriudu tai uhraudu, eikä pyytele olemassaoloaan anteeksi. Lapsuuteni aikaan tämä oli verrattain harvinaista, seurasin vierestä myös monia perheitä, joissa toteutettiin perinteistä työnjakoa sukupuolten ja vanhempien välillä - äidille kuului koti ja lapset, isälle työnteko ja renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa. En sano tätä kritisoiden perinteisiä perhemalleja, jokainen saa elää perheenä kuten haluaa, kunhan kaikki osalliset ovat varmasti samalla aaltopituudella.


Kotona meille opetettiin myös suvaitsevaisuutta. Ihmisryhmien välillä vallitsee tasa-arvo, toinen ei ole toista korkeammalla. Mies ei ole naista korkeampi, valkoinen ei mustaa, hetero ei homoa. Kasvaessani tämä kaikki oli minulle normi, ja muu poikkeuksellista ajattelua. Pidin sovinismia, rasismia ja homofobiaa poikkeuksena, mutta vuosi vuodelta selvemmäksi on käynyt, että näin asia ei ole. Kaikki edellä mainitut ovat systemaattisesti esiintyviä aatteita, ja monet yhteiskuntamme järjestelmät ovat rakentuneet syrjimään vähemmistöjä. Viime kesänä Black Lives Matter -liikkeen noustessa toden teolla julkisuuteen, opin kuinka systemaattista esimerkiksi rasismi todella on, ja kuinka turvattomaksi se suuren ihmisryhmän elämän tekee. Tieto lisää tuskaa, mutta ei silmiä voi enää ummistaakaan.


Välillä toivoisin olevani "normaali". Kuinka helppoa ja huoletonta olisikaan elää, jos ei olisi ihan niin tiedostava. Jos ei huomaisi ja ajattelisi kaikkia maailman epäkohtia, ja kantaisi koko ihmiskunnan omantunnontuskia omilla harteillaan. Taakka tuntuu välillä musertavalta, ja toisinaan myös ahdistavalta. Kukaan ei sen kantamista minulta vaadi, mutta minä vaadin. Minä vaadin sitä myös muilta. Omalta mukavuusalueelta on poistuttava, jos haluaa saada aikaan näkyviä muutoksia. Maailman ja ihmiskunnan on pakko liikkua eteenpäin, taaksepäin ei ole vaihtoehto. Toisinaan olen miettinyt, että jos en eläisi juuri nyt, millä historian ajanjaksolla haluaisin elää. No en millään! Kaikki verrattuna tähän hetkeen tuntuu takapajuiselta, etenkin naisen näkökulmasta. On loppujen lopuksi valitettavan vähän aikaa siitä, kun nainen ei saanut Suomessa äänestää, ei saanut aborttia ilman hengenvaaraa, puhumattakaan siitä, miten avioliitossa naista on saanut kohdella.


Vaikka välillä haluaisinkin elää huolettomampaa elämää, en kuitenkaan vaihtaisi ajatusmaailmaani toiseen. Jostain syystä juuri minä olen kasvanut tällaiseksi, ehkä geeniperimän kautta, kasvatuksen takia, ympäristön vuoksi, tai sitten olen kaikkien näiden eri osien summa. Erityisesti viime vuosien aikana olen alkanutkin ajatella, että ehkä tämä onkin se kuuluisa elämäntehtäväni. Levittää tietoisuutta, puolustaa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Olen aina ollut mielipiteideni ilmaisussa peloton, eikä se ole vanhemmiten muuttunut miksikään. Nuorempana se laitettiin murrosiän piikkiin, mutta koska tarve kärkkäällekin ilmaisulle ei ole minusta hävinnyt, täytyy sen kertoa jostain. Olen vahva aktivistiluonne, ja oikeastaan pidän siitä, etten nuorena naisena pelkää ketään puolustaessani itseäni ja muita. Vaikka rakastan rauhaa, olen aina tarvittaessa valmis myös taisteluun.


Elämässäni minua ohjaavat vankasti arvot, joita toivoisin myös muilla kanssaihmisillä olevan. Tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus. En pidä siitä millaisia vaatimuksia yhteiskunta asettaa naisille vielä vuonna 2021. Enää ei vaan voi olla niin, että mies on "herrasmies" yksinkertaisesti vain siksi, ettei esimerkiksi ahdistele naisia. Vastaavasti taas nainen saa osakseen arvostusta vasta sitten, kun on ehkä menestynyt urallaan tai kasvattanut lapset valittamatta kertaakaan äitiyden rankoista puolista. Naisilta vaaditaan urotekoja ja kunnioitusta saa vasta kun se on ansaittu. Minun agendani elämässä on tehdä maailmasta edes vähän parempi paikka. Haluan rohkaista muitakin ihmisiä samaan, ja yksilötasolla toivon pystyväni rohkaisemaan edes yhtä naista olemaan itsevarma ja peloton."